Mitä tapahtui kuvaviestinnän kurssilla

Päiväkirjaa kuvaviestinnän kurssin kuluessa

Luento 6. 9.

Luennolla käsiteltiin kuvaviestintää ja sen merkitystä. Esimerkkinä oli mm. automainonta. Näimme erilaisia automainoksia, joihin oli liitetty merkityksiä kuvien avulla. Pohdimme, mitä mainokset autoista kertovat, millaisia mielikuvia niistä herää, mikä vetoaa, millainen ihminen ostaisi minkäkinlaisen auton jne. Luennolla tuli esille se, miten kuvanlukutaito kehittyy alkaen pienestä vauvasta, joka lukee vanhempiensa kasvoja, tulkiten niitä. Kuvanlukutaito kehittyy jatkuvasti myös tiedostamattamme, mutta jotta ymmärtäisimme ympärillämme olevaa jatkuvaa kuvatulvaa ja jotta kykenisimme tekemään päätelmiä ja tulkintoja niiden vaikutuksesta ja merkityksestä, tulee kuvien viestintään kiinnittää huomiota ihan tietoisestikin.

Demo 6.9.

Ensimmäisellä demokerralla kävimme läpi eri kuvakoot ja niiden käyttötarkoituksia. Mietimme eri kuvakulmien vaikutuksia. Kävimme puutarhalla ottamassa kuvia, joissa kokeilimme eri kuvakokoja, kuvakulmia, valotuksia jne. Sää oli ihanteellinen, aurinko paistoi ja sinisellä taivaalla purjehti valkeita pilvimuodostelmia luoden puutarhan kukille kauniin taustan. Syksyinen maa ja puutarha antoivat nekin hienoja vivahteita kuviin. Itse valitsin kukaksi syyspäivänhatun. Kuvasin ensin koko kukkaryhmää, minkä jälkeen valitsin yhden kukan, jota kuvasin eri tavoin. Pienellä digipokkarilla ei ihmeitä tehdä, mutta kohtuullisen kivoja kuvia mielestäni sain kuitenkin.

Demo 12.9.

Tälle demolle piti tuoda rekvisiittaa. No, vilkasliikenteisen viikonlopun jälkeen jotain unohtui…

Katselimme erilaisia roolikuvia ja saimme tehtävän pienissä ryhmissä kuvata kolmen kuvan sarjan, jossa on tarina ja jossa ainakin yhdessä on liike mukana. Sadetta saatiin taivaan täydeltä, joten ulkoilmakuvaukset ilman kunnon varusteita saimme unohtaa. Suuntasimme tornin kellariin pianohuoneeseen tehtävää toteuttamaan. Ideoimme samalla kun kuvasimme, aikaa oli vähän. Kellarin pianohuone kolkkoine seinineen antoi puitteet aavemaiselle tunnelmalle. Asetimme yhden ryhmän jäsenistä harsoon puettuna soittamaan pianoa, taustalle tumma hahmo. Ja mitä sitten tapahtuukaan? Sen saa kuvat kertoa.

Valokuvaus tilassa, jossa on voimakkaat kontrastit, musta ja valkoinen, pieni tila ja ikkuna, oli haastavaa. Kokeilimme erilaisia valotuksia, väriasetuksia, kohdevaloa, salamattomuutta, kuvakulmia jne. Ikkuna piti peittää, jotta kuvista ei tullut liian kovia, mutta liian vähäinen valokaan ei ollut hyvä. Lukuisten yritysten ja kokeilujen tuloksena sitten viimein löysimme kuvista kolme tarinaan sopivaa.

Demo

Väänsimme kolmen kuvan sarjaa tapellen tietokoneen kanssa. Huonoa säkää vai taidonpuutetta, mutta kuvien siirtäminen koneelle tuotti useita harmaita hiuksia jo valmiiksi vanhaan päähän. Käsittelimme kuvia, sävyjä ja rajauksia photoshopilla. Saimme viimein lopputuloksen, johon kaikki ryhmässä saattoivat olla suhteellisen tyytyväisiä. Pitkän keskustelun kävimme myös tekstistä, elikkä kuvasarjan nimestä tahi nimekkeestä, kuinka vain, joka sitten tulikin ilmaan heitetystä lauseesta ihan yllättäen. Ei täällä ole ketään.

Demo

Facebook -kuvista keskustelua. Aika hauskoja asioita ihmiset olivat kuvista löytäneet. Mitä kertoo ihmisestä se, että ei laitakaan omaa kuvaa, vaan maiseman? Tai onko asettelussa jotain merkityksellistä? Vai onko kuva vaan näpätty, kun sellainen pitää nyt vaan olla?

Ja sitten elokuvan tekoon. En pysynyt nyt perässä, tarttee paremmalla ajalla funtsia tätä.

Demo

Kuvamateriaalia on kertynyt elokuvaa varten kiitettävästi. Haluaisin siihen puheen eli selostuksen lisäksi musiikkia. Pitäisi kuulemma onnistua tallentamalla elokuvaksi ja tuomalla se uuden projektin osaksi. Ei vaan onnistu. Mulla oli omakin läppäri mukana, yritin sillä ja yritin koulun koneella ja yritin vielä kolmannellakin, mutta ei vaan onnistu. Kotona olen tehnyt jo kaikki mahdolliset äänitysvaihtoehdot, mitä mieleen on tullut. Se vaan on aika haastavaa ilman kunnon äänityslaitteita. Demon lopuksi päätin, että teen elokuvan palapelinä, jotta saan siitä jotenkin ehjän kokonaisuuden.

Kuvia tipahtelee pois itsekseen. Ei muuta kuin uusia kuvia tilalle. Ja uutta tarinaa.

Teen äänityksen varmaan ainakin kymmeneen kertaan. En vaan ole tyytyväinen. Oma ääni kuulostaa tosi oudolta. Äänenpainot on ihan kamalat. Sanat sekoavat, kun ajoitus ei toimikaan...

…Lopulta sain sen kuitenkin kotona onnistumaan niin, että sekä musiikki että selostus on kahdessa osassa. Puheen osalta huomaa selvemmin, missä alkaa uusi äänitys. Musiikissa sen huomaa vain, jos tuntee kappaleen ennestään ja hoksaa, että nyt ei musiikki jatkukaan ihan niin kuin sen pitäisi.

Viimeinen Demo

Aivan uskomattoman hienoja elokuvia kaikilla. Yhtä katsellessa oli pakko ottaa nenäliina esiin ja kuivata silmiä. Niin lämmöllä ja tunteella tehtyjä! Sekaan mahtui humoristisia, leikkisiä ja tunnelmallisempia. Ja ihan dokumentaattista elokuvaa. Hienoa oli nähdä kunkin työn tuloksia.

Oli myös mielenkiintoista huomata, miten eri tavoilla ihmiset tulkitsevat esimerkiksi musiikkia. Omassa elokuvassani nuorimmasta lapsestani taustalla soi Jean Sibeliuksen Karelia-sarjan osa ”Ballade”. Omasta mielestäni sen alku kuvaa hyvin sitä vastasyntyneen kanssa elettävää unenomaista pesimiskautta, jolloin kaikki toiminta keskittyy perheeseen. Ulkomaailma tuntuu olevan kaukana, läsnä on vain ydin, omat rakkaat ja uusi elämän ihme, jota hengitellään ja johon opetellaan. Vaikka vauva olisi vaativakin, on siinä alussa jotain käsittämättömän syvältä koskettavaa, melkein pyhää, mitä milloinkaan muulloin ei voi kokea. Ja tähän tunnelmaan Sibeliuksen Ballade sopi kaikista kymmenistä musiikkivaihtoehdoistani ehdottomasti parhaiten. Kun tämä elokuvan alku olikin herättänyt aivan toisenlaisia tunteita muissa, olin aika hämmentynyt, surullinenkin, koska en ollut osannut tuoda julki sitä, mitä olin halunnut. Mutta näinhän se vaan on, että jokaisen kokemus on ainutkertainen ja erilainen. Ja siihen vaikuttaa kaikki se, mitä kukin on siihen mennessä kokenut. Ja missä yhteydessä minkäkinlaista musiikkia on tottunut kuuntelemaan ja kuulemaan.

Ja mitä tästä kurssista jäi käteen? Tunne siitä, että taiteen maailma todellakin on rajaton. Viistettiin pikkuisen kuvaviestinnän pintaa ja paljon jää itselle pohdiskeltavaksi. Taiteen integrointi muihin oppiaineisiin on alue, mitä ei paljoakaan käsitelty, mutta itse ajattelisin, että se on hyvinkin liitettävissä mihin tahansa.

Polte kunnon digikameran hankintaan sai taas lisää happea. Mitä kaikkea voisikaan tehdä, kun vain…

Koulumaailmaa ajatellen tällä kurssilla oli paljon ihan suoraan perusopetukseen sovellettavissa olevia tehtäviä. Vaikka oma taival elokuvan tekemisen suhteen oli kivinen ja kuoppainen, on totuus varmaan se, mistä viimeisellä demolla nuoremmat kollegani ystävällisesti huomauttivat. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat huomattavasti taitavampia nykyaikaisten kuvantekovälineiden käyttäjinä kuin minä, joka olen syntynyt silloin, kun ei ollut digikameroita, tietokoneita eikä kännyköitä. Opettelemisen paikka on siis lähinnä minulla. Tehtäväni lienee enemmänkin ohjata ajattelua ja prosessointia, ei niinkään tekniikan käyttöä.